Maailman Ihanin Lapsi

2010-08-16T21:36:01+03:00

Ajattelin tässä avautua lapsista. Siis OMISTA lapsista.

Tällä hetkellä minulla on niitä yksi kappale. Ihana 1,5 -vuotias pojanviikari joka on niin reipas ja kiltti ja kaikki sanovat miten ihana se on kun se tuijottaa isoilla, sinisillä silmillään, ja kysyvät "Onko se AINA noin rauhallinen?" ja vieressä olevat äiti ja isi pakahtuvat ylpeydestä..

Niinniin. Onhan se rauhallinen.
Paitsi silloin, kun ollaan kotona - silloin se on jokapuolelle viipottava riiviö joka ei usko mitään mitä sille sanoo. Omaa tahtoa ja ÄÄNTÄ löytyy vaikka muille jakaa ja aivan pienestä asti se on tehnyt tahallaan kiusaa; kaikki kielletyt asiat tehdään järjestelmällisesti, ihan joka ikinen päivä ja virnuileva ilme naamalla. Mutta ihana se silti on, en mä sillä :) Maailman kaunein ja ihanin.
Ja sehän on vaan ihan hyvä että vieraskoreutta löytyy kaiken tuon muun vastapainoksi! Ettei tarvitse hävetä. Mielummin mä kotona revin hiukset harmistuksesta päästäni ja menetän hermoni ihan totaalisesti ainakin pari kertaa päivässä, kuin että mä joudun joka päivä jännittämään että onkohan se poika nyt kunnolla siellä, ja saankohan mä taas tänään hävetä.

Hoitotäti on vielä tosi vanha, ja suunnittelee jäävänsä eläkkeelle vuoden päästä. Ihanaa, että ainakin mun lapseni on rauhallinen eikä tuota hänelle päänvaivaa :) Sen näkeekin hänestä että ikä alkaa painaa. Perhepäivähoitajilla on muutenkin niin älyttömän rankkaa. Poikani on kuulemma ihmeellisen helppo ja itsekseen touhuava lapsi, syö ja nukkuu hyvin.

On se Oma Lapsi vaan niin ihana!

Niin usein mä mietin, että miten paljon voikaan rakastaa; mä nimittäin luulin ennen, että rakastin suuresti miestäni ja meidän elukoita, mutta se rakkaus ei ollutkaan lähelläkään sitä tunnetta, mitä omaa lastaan kohtaan voi tuntea. Sitä vain yksinkertaisesti kuolisi toisen puolesta. Mikään ei mene lapsen edelle, ei arjen pikku asiat eikä suuremmatkaan. Ei koskaan. Kaikki lähtee lapsen hyvinvoinnista ja kaikki nähdään lapsen silmillä. Se on suurinta rakkautta mitä maan päältä löytyy, ja sitä ei, ihan oikeasti, voi tajuta ennen kuin se omalle kohdalle osuu.

Vaikka olen koko ikäni hoitanut muiden lapsia (ja hoidan edelleen), en olisi ikinä osannut arvata tätä intensiivistä tunteiden kirjoa, mitä perheellinen kokee. Lapset on niin KOKONAISVALTAISIA. Ei ole olemassa osa-aluetta mihin ne eivät vaikuttaisi. Ja juuri se tekee tästä niin ihanaa. Kun saa tuntea näin syvästi.

Niinkuin mieheni, jonkun joskus kysyessä että millaista perhe-elämä on, vastasi näin: "Elämäni rankinta, mutta samalla ihaninta aikaa."

Olisiko sitä osuvammin voinut sanoa.

Alku.

2010-08-13T00:21:01+03:00

Tästä se alkaa.

Tyhjennän mieleni ja annan sormeni vaeltaa näppäimistöllä. Saa nähdä, mitä tuleman pitää :)

Aion kirjoittaa tänne aina kun siltä tuntuu (niin, ja kun vaan ehdin), en mieti että kuka tätä lukee vai lukeeko kukaan.. Sillä tämän blogin tarkoitus on toimia terapeuttimaisena ja mieltä avartavana välineenä minulle itselleni; auttaa minua oivaltamaan asioita ja pysymään tyytyväisenä Tähän Elämään joka minulle on suotu.

Niin, ja myöskin saan ihmetellä asioita vaikka kuinka paljon ilman, että vaivaan tai väsytän muita ihmisiä ;) Olen nimittäin lapsesta asti hyvinkin usein kuullut lauseen "Älä AINA kysele niin paljon!!". Itse en vain ole koskaan ymmärtänyt syytä sille, että miksen saisi. Eihän me ikinä opita mitään ellei me kyseenalaisteta asioita?!

Tällä nimenomaisella hetkellä koen tarvitsevani elämääni syvällisyyttä, sillä vaikka kuinka olen räpeltänyt ympäriinsä ja yrittänyt sitä hakea, tuntuu että joku kohta sisälläni ei koskaan täyty. On kuin siellä olisi lähes pohjattomasti tilaa joka vain janoaa täyttymistään. Olen luonteeltani aika erakkomainen, viihdyn mainiosti kotona ja minulla on vain muutama ystävä (no itseasiassa kaksi; mieheni mukaanluettuna :D), minulla on jonkin verran rankkojakin kokemuksia takana enkä oikein koe saavani yhteyttä suurimpaan osaan tapaamistani ihmisistä. Tuntuu, etteivät he näe minua tai eivät vain ymmärrän mitä puhun. Tai sitten ne eivät vain jaksa minua kauaa (koska olen, valitettavasti, aika vaativa ihminen tunnettavaksi).

Tarvitsisin elämääni enemmän syvällistä kanssakäymistä. En ole yleensäkään mikään smalltalkkaaja eikä minulla ole mitn hyvänpäiväntuttuja. Päällimmäisenä elämässä minua kiinnostavat henkiset asiat, itsensä kehittäminen ja kaikki yliluonnollinen. Ja tietty kaikki arkipäiväiset, ihmeteltävän ja vatvomisen arvoiset, enemmän ja vähemmät tärkeät asiat!

Joten. Tämä blogi tarjoaa minulle mahdollisuuden tyhjentää mieleni, höpöttää minua kiinnostavista asioista ja ehkä jopa kehittyä piirun verran paremmaksi ihmiseksi.

En malta odottaa.

Ihmeellisyyksiä Tästä Elämästä

Maailman Ihanin Lapsi

Alku.